Rakkautta on likaiset kahvikupit ja Nokia N 8

Luumuista se ei tykkää, vaikka karhukopla sen lukemassa pokkarissa tykkääkin. Niitä pokkareita on aina joka paikassa, ja mä valitan sille siitä. Vaikka silti kiltisti aina kerään ne ja laitan takaisin paikalleen. Toinen mitä se aina jättää joka paikkaan on kahvimukit. Niistäkin mä aina valitan sille, vaikka silti aina nätisti kerään ne ja vien tiskipöydälle. Mutta ei altaan viereen, vaan kahvinkeittimen viereen, että niitä voi käyttää vielä uudestaan. Se ei halua tehdä lisää tiskiä, koska se tiskaa.

Vihreistä remmeistä se tykkää. Niitä se ostaa aina halpa-hallista. Sitten se syö niitä olohuoneen lattialla niin, että sokerinmurusia on joka paikassa. Siitä mä en sille valita, koska se imuroi. Tai ainakin sitten kun mä ensin muistutan sitä siitä.

Sen isä on rekkakuski, mutta sitä ei rekat kiinnosta. Mikä on vaan hyvä asia, koska ei ne muakaan kiinnosta. Olis se nyt aika tylsä jutella rekoista samalla ku syödään mäkkärisafkaa. On paljon kivempi kattoa yhdessä zombi-invaasiosta tai jostain post-apokalyptisesta skenestä kertovaa leffaa. Paitsi zombit ei kyllä sovi katsottavaksi kun pitää syödä. Siis mun mielestä, mutta sitä ne ei haittaa.

Välillä mä juttelen sen kanssa Nokia N kasista. Koska se haluaa jutella siitä. Ja mä oon sen vaimoke, mun pitää tykätä siitä että se tykkää siitä. N kasin piti tulla markkinoille syyskuussa, mutta ei se sitten kuulemma tuukaan. Ja siitä se ei tykkää. Nytki se tuolla sitä itkee. Ainakin sisimmässään, mä tiedän sen, koska oon sen vaimoke, ja mun kuuluu tietää se.  

Me ei koskaan olla hiljaa. Me vaikka älistään jotain tai jopa lauletaan jotain. Mutta yleensä vain kotona kahdestaan. Kerran me tosin laulettiin Samuli Edelmanin ja Sanin yhteisbiisi Singstarissa. Vaikka ei se oikeestaan laulanu, kun se unohti laulaa. Mutta ei se mitään, ei sille aina mitään voi jos on niin oravoitunut, ettei pysty keskittyä.

Meillä asuu kolme henkilöä, minä, se ja sen xbox. Seuraavan kerran kun me muutetaan, voisin koittaa ”vahingossa” kadottaa xboxin. Mä luulen kuitenkin, että se ei onnistuis, koska se on ainoa esine minkä se varmistaa pääsevän perille. Mutta ei se oikeastaan haittaa, koska se viihtyy xboxin äärellä hyvin tuntikaupalla ja mä saan olla ihan rauhassa.

Jos se musta riippuu, niin me ei koskaan muuteta lähellekään Kemijokea eikä myöskään Helsinkiin. Ei sekään kyllä halua muuttaa pohjoiseen. Eikä kyllä Helsinkiinkään. Vaikka luultavasti me joskus joudutaan muuttamaan Helsinkiin, koska en kuitenkaan saa töitä mistään muualta. Se on niin hyvällä alalla että se saa töitä ihan koska vaan ja mistä vaan. Niin ne tietokonenörtit yleensä tekee.

Sen silmät on aina siniset. Yyterissä kesäpäivänä ne näyttää Karibian mereltä, muutoin hieman violetin sinisiltä. Ruuhkanvilkas Mannerheimintiekin on tylsempi kuin sen silmät. Koska sen silmistä näkee kaiken, mitä se ihminen on ja mitä sen päässä liikkuu. Tai ainakin mä nään, koska oon sen vaimoke. Ja tykkään siitä.

Se ei aina taida tietää mitä mun päässä liikkuu, mutta ei se kuulemma haittaa. Koska se tykkää musta. 

Ja ai niin: jos me joskus eksytään samoihin häihin. Ja ne sattuu olemaan vieläpä molempien omat. Niin sillä on paras olla samanlainen liivi kuin Mentalistilla oli viime jaksossa.

P.S.

Oravoitunut = hämääntyy helposti ulkoisista ärsykkeistä vrt. koirat oravista.

Niin ja anteeks ku tästä tuli niin pitkä.