Eihän se pystyny nukkumaan koko yönä. Pyöriskeli vaan sängyssä ja huokaili turhautuneena. Oikeastaan se oli onni onnettomuudessa. Onni oli myös se, että se on niin herkkä äänille, ettei saanut rauhaa naapurin riitaviinaa juoneelta pariskunnalta. ”Nyt jumalauta” se mutisi painaen päätään tyynyynsä. Onni oli myös se, että me muutettiin juuri sinä päivänä. Meillä ei vielä ollut olohuoneeseen sohvaa tai makkariin kalusteita, joten me nukuttiin keskellä olohuoneen lattiaa.
Koko edeltävä päivä oli ollut tosi raskas ja stressaava. Sen päivä oli pilalla jo heti aamusta kun muuttoauto saapui paikalle tunnin myöhässä. Kun auttavat kädet lähtivät omille teilleen uudenvuodenjuhliin, jäimme kahden jääkylmään kämppään. Lämmitys oli ollut poissa päältä viimeisen kuukauden ajan ja ulkona oli jatkuvasti parikymmentä astetta pakkasta. Siitä huolimatta, että välillä näytti siltä, että kohta siltä pääsee itku, se otti tiskiharjan raivokkaaseen käteensä ja harjasi kylppärin laatoista taas valkoisia. Se oli ehkä vähiten iloisin uudenvuodenyö mitä on koskaan ollut.
Yleensä se nukahtaa ensin, mutta nyt se ei siis saanut unta. Toisin kuin minä, joka sammuin melko nopeasti sen jälkeen kun lopulta oltiin saatu tärkeimmät tavarat paikalleen. Siinä se sitten ärisi ja tuhisi ainakin aina silloin kun vähän havahduin. Ja sitä jatkui ainakin viiteen asti aamuyöhön. Naapurit tais tulla silloin baarista kotiin, ainakin siitä älämölöstä päätellen.
Ihan yhtäkkiä se sitten hyppää sängylle seisomaan. Havahdun ja yritän katsoa, että mitä helvettiä nyt tällä kertaa. ”Tulipalo” se sanoo kerran ja toisen kerran vähän kovempaa. En ehtinyt saada silmiä edes kunnolla kiskottua auki, kun se roikkuu jo puhelimen päässä soittamassa hätäkeskukseen. Nousen myös sängylle seisomaan, että näen korkealla olevista ikkunoista ulos. Vastapäätä olevan talon oikeanpuoleinen ikkuna sylkee tulta ja seinälaatat poksahtelevat ilkeästi.
Kun se sai puhelun loppumaan se vaan katsoi pihalle ja selitti silmät kauhusta pyöreänä mitä oli tapahtunut. Kuulemma näki ensin seinällä punaista lepattavaa valoa, joka ei mennyt ohi. Sitten se kuulemma kuuli jonkun miehen huutavan epätoivoisesti ja ikkunoiden särkyvän.
Se kuunteli kuinka hälytysajoneuvon sireenit ulvoi.
Sitten se vaan purskahti itkuun. Tai ei oikeastaan, ensin se dokumentoivana viestintäläisenä otti pari kuvaa. SITTEN se purskahti itkuun.
